Vaikka tällainen toivelista-postaus tuleekin ehkä hieman jo myöhässä, voi näistä silti olla myös apua teille, kun mietitte lahjatoiveitanne tai vaikka lahjaideoita muille annettavaksi!
Itselleni:
1. HV Polon liivi Olen pitkään kaivannut ihan perus ratsastusliiviä, joka olisi paitsi kivannäköinen, myös käytännöllinen. Erityisesti syksyyn ja kevääseen tällainen liivi olisi ihan Must Have minun kohdallani, sillä usein ratsastan liian kylmässä pelkän hupparin turvin. Tässä liivissä olisi juuri sopivasti kaulusta, joten se estäisi kylmyyden pääsyn kaulaani - ja lisäksi on tosi tyylikkään näköinen ja ihanan värinen! 2. CRW:n kokopaikkaiset ratsastushousut Ratsastushousuja ei ikinä ole liikaa, sillä ne aina kuluvat puhki, jäävät pieneksi, likaantuvat tai menevät rikki tallilla rymytessä. Tällä hetkellä mun ratsastushousuvalikoimaan kuuluu (kaksien liian pienien lisäksi) yhdet tummansiniset kokopaikkaiset housut, joten tällaiset beiget olisivat tosi kiva lisäys! 3. CRW:n pitkähihainen pikee Tähän selitykseksi yksinkertaisesti se, etten omista yhtäkään siistiä ratsastuspaitaa. Ruskeaa väriä olen suosinut Helmin kanssa aina, joten tämä sopii jo olemassa oleviin varusteisiimme. Samaa väriä aijon pitää jatkossakin meidän perusvärinämme, joten tämä ei varmasti myöskään jäisi kaapin pohjalle käyttämättömäksi. 4. JH Collectionin fleecetakki Olen yksinkertaisesti umpirakastunut kaikkiin JH Collectionin tuotteisiin ja erityisesti tuohon tummansiniseen väriin (kuten ehkä olettekin huomanneet) ja tuo vaan jotenkin iski silmään. 5. CRW:n parkatakki Ihan täydellisen oloinen perus ratsastustakki talveen, vähän pidempi takki lämmittää reisiäkin ja täytyy myöntää että ihastuin taas väriin. Rakastan myös takkeja joissa on karvahuppu! 6. JH Collectionin tupsupipo Tätä pipoa ihailin jo viime talvena, mutta jostain syystä ei koskaan tullut sitä itselle hankittua. En ole varma onko tätä vanhemman malliston pipoa enää myynnissä, mutta jos ikinä sattuu eteen niin en taatusti jätä sitä kaupan hyllylle! 7. Horzen Bling-kouluraippa Vanha kouluraippani sanoi itsensä irti (=katkesi) vähän aikaa sitten ja olen kaipaillut uutta tilalle. Tämä perus kouluraippa pienellä kimalluspiristyksellä passaisi kyllä varsin hyvin meikäläiselle.
1. Gina Tricotin bleiseri Olen tosi pitkään halunnut juuri tällaista bleiseri mallista jakkua, jota voisi yhdistää sekä arki- että juhla-asuihin. Pienet toppaukset olkapäissä saavat heti olemuksen ryhdikkäämmäksi ja musta perusvärinä sopii kaikkeen. 2. Boy London svetari Kaikki varmasti tietävät Boy Londonin paidat! Vaikka itse luettelenkin tämän välttelemääni massaan, olen silti jo pitkään ollut sitä mieltä että tuollainen on pakko saada. Nimenomaan tuollaisena svetarina/college paitana, sillä ne ovat älyttömän mukavia päällä ja helppo yhdistää eri asusteisiin. Tuo ei myöskään välttämättä tarvitse mitään lisäkseen, vaan kiireisenä tai laiskana aamuna sen voi vaan pukea päälle ja eikun menoksi! Aluksi ajattelin värinä harmaata, mutta omistan jo pari harmaata svetaria, joten päädyin valkoiseen. Myös viininpunanen olisi ihan törkeän ihana, saa nähdä kumpaan päädyn... Mielipiteitä? 3. BikBokin peplum paita Joko ihan perus peplum valkoisena tai mustana, tai pitsinen versio. Jälleen kerran ehkä hieman massaa, mutta yksinkertaisesti niin ihana. Tyttömäinen malli imartelee vartalon muotoa, joten se päällä on itsevarma kulkea. 4. Gina Tricotin pitkähihainen pusero Paidan väri kiinnitti ensimmäisenä huomioni, sillä en omista yhtäkään punaista vaatetta ja tuon sävyinen voisi tuntua omalta. Yksinkertainen paita on taas helppo yhdistää ja kiva sellaisenaan.
1. Spirit Storen kengät Näistä korollisista nilkkureista olen myös haaveillut yli vuoden, enkä siltikään koskaan ole saanut ostettua. Muutaman kerran olen niitä Spirit Storessa pyöriessäni kokeillut jalkaan ja ihan unelmahyvän tuntuiset ja korkeasta korostaan huolimatta helppo kävellä! Eivät ehkä ihan arkikäyttöön minun koulumatkoillani, mutta kyllä nämä vaikka Helsinki-reissulle päätyisivät jalkaan. 2. Gina Tricotin pipo Viininpunainen kuuluu ehdottomasti lempiväreihini, ja juuri tällaista pipoa olen täksi talveksi etsinyt. Hintakaan ei muistaakseni ollut mikään tuntuva, joten varman jossain vaiheessa käyn tämän metsästämässä itselleni. 3. Britneys Spears Fantasy-hajuvesi Ihan mielettömän hyvän tuoksuinen hajuvesi! Kaverillani on tämä ja muutaman kerran olen saanut lainata, tuoksu pysyi hyvin koko päivän ja rakastuin tähän heti. 4. Hurtsin Exile albumi Ilmestynyt ajat sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Tosiaan en ole teille muistanut mainita, että olin Saran kanssa marraskuussa Hurtsin keikalla ja olen suuri fani. Aivan mahtava bändi ja brittiaksentit... Täydellistä. 5. Gina Tricotin huivi Alan taas pikkuhiljaa kyllästyä olemassa oleviin huiveihini ja kun bongasin tämän kuviollisen ihanuuden tänään, tuli taas tämä kuuluisa Pakko Saada-reaktio. En tiedä mikä tuossa jotenkin iski silmään, mutta toisi kivaa vaihtelua valkoisen tuubihuivin tilalle. 6. H&M:n lyhyt kultainen kaulakoru Jotain tämän tyylistä kultaista korua olen kaipaillut piristämään asujani, sillä pitkään hopeisten korujen suosimisen jälkeen olenkin tykästynyt kultaan hirmuisesti. 7. Gina Tricotin korvienlämmitin/otsapanta Ihanan tyttömäinen ja tuo kivaa vaihtelua pipoille! Hinta on myöskin erittäin edullinen (4,95€).
Helmille:
Loppuun vielä vähän itsenäisyyspäivän kuulumisia. Flunssa on jo paranemaan päin (vihdoin) ja pääsen huomenna töihin. Tänään en ole puuhaillut taaskaan mitään sen kummempaa, eikä tullut edes vilkaistua linnanjuhlia tai muita itsenäisyyspäivän ohjelmia. Päivä on kulunut aika mukavasti blogin parissa ja Felixin kanssa ulkoillessa, telkkaristakin tuli jokunen hetki katsottua jotain ihan turhaa. Seuraavaksi postailen varmaan sunnuntain Helsinki reissusta, mutta ensi viikko meillä on tosi kiireistä koulussa kokeiden takia, joten postauksen ilmestymispäivästä en osaa sanoa vielä mitään.
Mutta, mitäs piditte tästä postauksesta?
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
hiiii mulla on toi JH collectionin pipo ja se on niiin ihana :3 (missähän lie sekin seikkailee tällä hetkellä) mutta ihania joululahjatoiveita. Itse en toivo mitään joululahjaksi, muuta kuin sellaista pientä poninpalleroista ;) eli ei joululahjoja mulle XD
VastaaPoistaUij toivottavasti saat ponin :3
Poista