Murheita

Lupasin teille joskus alkuvuodesta kirjoittaa motivoivan postauksen terveellisestä elämästä. Se kuitenkin roikkui mulla viikko tolkulla luonnoksena, joten päätin lopulta poistaa sen kokonaan. En halua kirjoittaa postausta väkisin, jos siitä ei tule yhtään mitään.

Nyt kuitenkin minulle on sattunut lähiaikoina aika ikäviä asioita, joista halusin lopulta kirjoittaa teillekkin. Haluan pitää blogini tottakai suurimmaksi osin positiivisena, mutta jokaisen elämässä on silloin tällöin vastoinkäymisiä ja huonompia hetkiä. Itselleni kirjoittaminen on hyvä keino purkaa negatiivisia tunteita ja tapahtumia. Ja vaikka en elämästäni liikaa halua nettiin jakaa, päätin että tämä on sellainen asia, josta voin teille kertoa.

Ihan ensimmäiseksi haluan korostaa, etten tässä postauksessa arvostele tai syyttele ketään ihmistä henkilökohtaisesti, vaan kerron miltä lähiaikoina tapahtuneet asiat minusta tuntuvat. En myöskään julkaise kenenkään tallilla kävijän nimiä tässä tekstissä. Nämä ovat täysin omia ajatuksiani, joista pidätän oikeuden kertoa aivan missä haluan, tässä tapauksessa omassa blogissani.

Tänä keväänä alkoi eräästä harmittomasta väärinkäsityksestä inhottavien tapahtumien ketju, joista olen nyt todella pahoittanut mieleni. Kaikki alkoi yhdestä viestistä, jonka lähetin eräälle ennestään aivan tuntemattomalle tytölle, joka juuri oli ensimmäisiä kertoja ratsastanut Helmillä. Kirjoitin hänelle hyvässä hengessä, omanlaisellani oudolla huumorilla höystetyn, pitkän viestin. Viestissä kerroin kuka olen, kerroin hieman Helmistä ja kysyin muun muassa mitä mieltä tyttö olisi kuulumisien vaihtelusta, jotta molemmat pysyisimme ajantasalla siitä mitä Helmille kuuluu. Ajattelin, että pienillä neuvoilla heidän yhteistyönsä lähtisi nopeammin käyntiin, olenhan kuitenkin tuntenut ponin melkein läpi sen elämän. Halusin myös tutustua tyttöön, aivan kuin tutustuin Helmin toiseen vuokraajaan, ihanaan Merikkeen, joka tällä hetkellä asuu Intiassa eikä siksi ole aikoihin ratsastanut Helmillä.

En saanut pariin päivään viestiin vastausta, vaikka tyttö oli nähnyt viestin lähes heti sen lähettämisen jälkeen (niille jotka eivät tienneet, esim. Facebookin chatissa näkee nykyään milloin toinen osapuoli on lukenut viestisi) ja aloin kummastella asiaa. Päätin lähettää perään hieman kysyvän viestin. Enkä saanut taaskaan vastausta. Ihmettelin asiaa nyt aivan toden teolla ja ehkä hieman loukkaantuneenakin, mutta annoin asian olla. Jossain vaiheessa sitten juttelimme tytön kanssa muita asioita, mutta ensimmäisiin viesteihin en koskaan saanut vastausta. 

Noin pari viikkoa myöhemmin sain kuulla tallilla aivan päättömän juorun minusta, kuinka olin kuulemma uhkaillut uutta tyttöä siksi että hän ratsastaa Helmillä. Olin ihan järkyttynyt ja mulle tuli tosi paha olo, enhän tietenkään ollut tarkoittanut pahaa viestillä ja juttu oli paisunut jo aivan järjettömäksi kiertäessään niin monen ihmisen kautta. Ja sehän yksi ikävimmistä asioista olikin, sain kuulla tästä väärinkäsityksestä vasta sen jälkeen, kun juoru oli jo levinnyt monen tallilaisen korviin.

Menin heti samana päivänä uudelleen juttelemaan tytölle ja kysyin mistä juoru oli peräisin. Hän sitten kertoi minulle, että hänestä viestini oli tuntunut ikävältä ja määräilevältä. Selvitimme asian ja luettuani uudelleen viestit, tajusin että asenteeni olikin ollut aika hyökkäävä. Pahoittelin tökeröä viestiäni ja selvitin mitä oikeasti tarkoitin. Kaikki oli sen jälkeen okei, sovimme aloittavamme puhtaalta pöydältä. Itseäni jäi hieman harmittamaan, ettei tyttö ollut alunperin vastannut minulle ja kertonut miltä viestit hänestä tuntuivat, niin ihmeellisiltä juoruilta olisi voitu kokonaan välttyä ja juttu selvittää heti kättelyssä. En silti jaksanut jäädä asiaa vatvomaan, olihan asia nyt kunnossa.

Juorut eivät kuitenkaan jääneet siihen. Olen saanut kuulla aina silloin tällöin jonkun tyhmän jutun jonka joku oli minusta sanonut, jälleen aivan ilman päätä eikä häntää. Kaiken huippu on se, että kuulemani mukaan juorujen liikkeelle panijat ovat olleet aikuisia. Itse ainakin olettaisin aikuisen ihmisen tulevan suoraan minulta selvittämään, jos kuulee jotain ihmeellistä. Juorut eivät ole olleet mitään suuria tai dramaattisia, eikä niitä onneksi ihan niin paljoa ollut tullut että ne kamalasti olisivat haitanneet tallilla käyntiäni. Mutta valheet ovat valheita ja pienetkin ikävät sanomiset ovat mulle saaneet pahan mielen.

Viimeisin ja ehkäpä kaikista kurjin juttu tapahtui eräänä tiistaina, josta sain kuulla hyvältä tallikaveriltani seuraavana keskiviikkona. Hän kertoi kuinka edellisenä iltana yhden nuoremman ratsastajan kenkään oli laitettu (tai vahingossa tippunut, ken tietää) hevosen ruokaa. Hänen äitinsä ja ystävänsä sitten yhdessä miettivät kuka noin typerän tempun olisi voinut tehdä, ja päätyivät lopputulokseen että se olin minä. "Onhan se Jennie sitä Helmillä ratsastavaa tyttöäkin uhkaillut ja nyt se on varmaan kateellinen kun (kyseinen tyttö kenen kenkään oli laitettu ruokaa) menee myös Helmillä harjotuskoulukisoihin." Anteeksi mitä? Ihan ensinnäkin, kuka oikeasti edes keksii - saati toteuttaa - noin typerän ja lapsellisen tempun, että laittaa ruokaa toisen kenkään. En uskoisi kenenkään saavan siitä helpotusta mihinkään. Ja toiseksi ihmettelen todella mistä he ovat saaneet sellaisen käsityksen, että olen kateellinen Helmistä. Tottakai Helmi on minulle tärkeimpiä asioita joita maa päällään kantaa, mutta en todellakaan ole kateellinen siitä jos hyvä tallikaverini menee sillä harjoituskoulukisoihin minun ja toisen tytön lisäksi. Ratsastaahan Helmillä moni muukin, eikä se ole oma hevoseni.

Pari päivää sitten sain tietää, että tyttö ratsastaakin kisoissa eri ponilla, sillä se kenellä hänen alunperin pitikin mennä, parantui. Sitä tiistain juttua en vielä ole ehtinyt selvittää, sillä en ole nähnyt näitä ihmisiä tallilla tapahtumien jälkeen. Mua vaan taas eniten harmittaa, etteivät he voineet samantien tulla kysymään minulta. Inhottavaa, että minusta on vedetty heti johtopäätökset tuolla tavoin.  Päädyin sitten tallilta kotiin tultuani kertomaan koko jutun äidilleni, sillä asia oli jo paisunut niin isoksi ja aiheutti mulle tosi pahaa oloa.

Viimeksi tänään sain taas kuulla, kuinka noita vanhoja juttuja oli nostettu esille, syytelty mua uhkailusta ja ties mitä. En voi sanoa muuta, kuin että mulla on nyt ihan hirveän paha mieli. Ikinä ei ole tallilla ollut tuollaisia juttuja. Aion ehdottomasti selvittää asiat, luultavasti äitini kanssa, joka osaa aikuisena kertoa paremmin mitä tehdä. Sen tytön kanssa, jonka kanssa olemme viestitelleet, olen selvittänyt asiat ja pyytänyt anteeksi väärinkäsityksiä. Olemme tosi hyvissä väleissä ja juttelemme yhdessä Helmin kuulumisista. Kaikki on siis sen osalta ihan kunnossa, kenelläkään ei siis pitäisi olla mitään enää minua vastaan. Inhottavaa, että silti ihmiset, joille asia ei edes millään tavalla kuulu, jaksavat juoruta minusta ilkeästi. Tuntuu melkein että mainettani yritettäisiin pilata tallilla. Kysymys kuuluukin, miksi?

Olen vaan aivan sanaton ja väsynyt tällaisiin juttuihin. Jokainen on varmasti tehnyt elämässään ajattelematta virheitä. Minä tein virheen, kun kirjoitin tarkoituksetta ikävän kuuloisen viestin uudelle tytölle. Mutta olen myös ottanut vastuun sanomisistani ja pyytänyt anteeksi, ei ilkeily ole koskaan ollut tarkoitukseni. Jokainen varmasti myös tietää sen ikävän olon, jonka virhe ja sitä seuraavat asiat tuottavat. On kuitenkin hieman kohtuutonta, että edelleen pitkän ajan jälkeen, kun kaikki on jo kunnossa, saan kuulla typeriä juttuja ja ilkeitä kommentteja minusta. Ratsastustani on haukuttu, olen saanut tallilla ilkeitä katseita ja tympeää käytöstä muutamalta aikuiselta minua kohtaan (usein niin sanottua piilokiusaamista, jota ei selkeästi voi todistaa, tiedättekö mitä tarkoitan?), pahaa mieltäni on väheksytty ja sanojani vääristelty. Minusta tuo menee jo tallikiusaamisen puolelle.

Rakastan Helmiä, minulla on ihania tallikavereita ja haluan vain harrastaa ja kehittyä rauhassa omassa lajissani. Toivon nyt koko sydämestäni, että kaikki juorut loppuvat ja juttu saadaan kokonaan selvitettyä. En kanna kaunaa kenellekkään, vaan haluaisin välit kuntoon ja tallihengen taas yhtä hyväksi, kuin se aikoinaan oli. Enkä usko kenelläkään olevan mitään sitä vastaan. Vaikka oloni on nyt kurja, tiedän että asioilla on tapana järjestyä. Kiitos teille kaikille ihanille lukijoille, jotka olette olleet kiinnostuneet murheistani ja muutenkin piristäneet päiviäni olemalla aktiivisia kommentoijia. Pus! ♥