Aina ei onnistu

Välillä on semmoinen päivä, kun kaikki menee pieleen. Huonosti nukutun yön jälkeen nukahtaa aamulla ja myöhästyy koulusta, vihdoin kouluun päästyään tajuaa unohtaneensa ainakin puolet läksyistä, ja ruokana sattuu juuri olemaan pahaa lihakeittoa (lue: porkkana-lanttu-muutamalihanpala-ehkäjopaperuna-keittoa). Koulupäivän jälkeen hirveessä kiireessä syö ruuan, kiskoo toppahousut jalkaan ja lähtee tallille, kerkeää juuri ja juuri puoli kuudeksi valmennukseen, joka jo alusta asti menee ihan päin mäntyä. Lopulta tunnin jälkeen fiilis on se liiankin kuuluisa "maailman huonoin ratsastaja" ja tekisi melkein mieli vaan lopettaa koko harrastus. Sellainen päivä oli tänään.

Näin alkuun varoitan, että jos odotat lukevasi iloista ja positiivista tekstiä, suosittelen lopettamaan lukemisen tähän. Olen koko tämän päivän ollut kuin mikäkin pesunkestävä pessimisti, eikä oikeen mikään ole sujunut. Päällimmäisenä mua harmittaa iltapäivän valmennus, joka meni kyllä varmaan huonoiten ikinä - suurimmaksi osaksi omasta syystäni.

Koko ryhmä meni taas ilman satulaa kylmän ilman vuoksi. Helmi kyttäili jo ensimmäisellä kierroksella kaikkea mahdollista ja tuntui tosi energiseltä. Tällä tunnilla jatkoimme samantyylisiä siirtymisharjoituksia kuin viime viikolla, eivätkä ne sujuneet meiltä sitten alkuunkaan. Helmillä näytti olevan kaksi vaihdetta, ensin kuljettiin hitaasti, lyhyitä askelia ja tehtiin kaikki viiveellä, josta heti pienestä kannustuksesta vaihde siirtyi pää ylhäällä kaahottamiseen. Mulla itselläni alkoi jo ravi-käynti siirtymisissä mennä hermot - en tajua miten mulle on lähiaikoina tullut niin lyhyt pinna! Ennen olen ollut tosi kärsivällinen ja rauhallinen, niinkuin nuoren hevosen kanssa pitääkin. Nyt kuitenkin ärsyynnyn tosi nopeasti jos homma ei toimi, lähinnä itselleni kun en osaa ratsastaa tehtävää niinkuin pitäisi.

Seuraavaksi kun oltaisiin alettu siirtymään vähän haastavampiin tehtäviin laukassa, multa yhtäkkiä tippui motivaatio ihan nollaan. Mua ärsytti niiiiin paljon kaikki; oma ratsastus, ponin vikurointi sekä kylmä ja pimeä ilma. En vaan yksinkertaisesti jaksanut edes yrittää mitään Jossun kannustuksesta huolimatta, joka näin jälkeenpäin ajateltuna jäi harmittamaan ehkä kaikista eniten. Tunnin jälkeen vein Helmin vaan mahdollisimman äkkiä omaan boksiinsa siirtotalliin. Halusin hetken aikaa olla ponin kanssa ihan kahdestaan, itkin kaiken pahan mielen ja turhautumisen pois, kunnes tunnottomat sormet ja varpaat pakottivat mut aloittamaan iltatallin tekemisen.

Mulla ei tähän postaukseen ole yhtäkään kuvaa, jos joku jaksoi lukea loppuun niin pahoittelen postauksen ankeutta! Jotenkin tuntui helpottavalta purkaa (edes lyhyesti) ajatuksiaan kirjoittamalla tänne blogin puolelle. Toivotaan huomisesta parempaa päivää ja iloisempaa fiilistä, mulla on tallille tulossa seuraksi ystäväni Milla, joka pitkän tauon jälkeen on päättänyt palata taas satulaan. Hän ratsastaa huomenna Helmin emällä Mussulla ja toivon mukaan alkaa vuorkaamaan sitä tässä lähiaikoina :) Saa nähdä saanko siis useamminkin hänet kaverikseni tallille!

"Hevonen ei koskaan unohda, mutta antaa kaiken anteeksi."