Missä kesä?

Heippa! Mulla on tässä juhannuksen alla ja juhannuksena ollut paljon tekemistä ja muuta ajateltavaa kuin blogi, joten kirjoitan vasta nyt viime ratsastuksista. Toivottavasti teidän juhannus sujui vähän paremmissa merkeissä kuin omani. Tänään mulla on ihana ruma-päivä kotona, jolloin en yhtään välitä siitä miltä näytän vaan nautin rumasta olosta. Se tekee ihan hyvää välillä! Ratsastuskuvia mulla ei ole yhtä ainutta uutta, mutta saatte ihailla minun ja rakkaan pikku ystäväni Nooran selfieitä, sekä omia yrityksiäni, kun olen yrittänyt opetella nappaamaan järkevän selfien kameralla. Hahah. Helmi on vielä tallilla, eli laitumille lomailemaan joutaa vasta loppukesästä. Nyt tosiaan ratsastin sillä viime viikonloppuna (pe, la, su) ja maanantaina, jolle sunnuntain estevalmennus siirrettiin.

Perjantai käytettiin läpiratsastukseen, muisteltiin kahden viikon tauon jälkeen miten se yhteispeli taas toimikaan. Helmin kaula tuntui isojen hevosten jälkeen todella lyhyeltä ja selässä istuminen tuntui melkein oudolta! En olisi ikinä uskonut, että voin tuntea Helmin selässä oloni niin vieraaksi. Kuten arvata saattaa, tunti meni siis aika sähellykseksi ja H oli kaiken lisäksi vielä aika väsynyt aamupäivän leiritunneista. Vuoden 2014 leirit ovat kuitenkin nyt ohi meidän tallin osalta, joten hepat pääsevät hetkeksi hengähtämään. En saanut ponia perjantaina oikein tuntumaan hyvältä, mutta annoin aika paljon anteeksi niin oman ratsastukseni, kuin Helminkin osalta. Seuraavana päivänä sitten uudelleen.

Lauantaina fiilis oli paljon lähempänä samaa vanhaa tuttua ja alusta asti meni jo paremmin. Kovin tarkasti en muista mitä tunnilla teimme, mutta jatkoin perjantain läpiratsastusta ja tuntuman hakemista. Lopputunnista H kulki jopa aika kivan letkeenä ja rentona! Sunnuntaina illasta sitten kävimme vain hölläilemässä maastossa.

Sunnuntain estevalmennus oli 12-13. Aamulla tallille ajaessani sää vaikutti oikein lupaavalta, aurinko paistoi ja ilma tuntu lämpenevän! Helmiä harjatessa jouduin jopa kuoriutumaan takista ja hupparista, niin ihana kesäinen lämpö säteili niskaan. Ehdimme tyttöjen kanssa jo innostua mahtavasta valkkusäästä, kunnes melkein heti selkään noustuamme meitä tervehdi jäätävä kaatosade. Tuntui kuin olisin ollut vaatteet päällä kylmässä suihkussa. Sade vähän latisti intoamme, mutta aloimme verkan jälkeen hyppäämään. Tulimme muutaman verryttelyhypyn (n. 60cm) suuntaan, jonka jälkeen tulimme linjaa. Väli oli 20 metriä, jonka me Helmin kanssa suoritimme kuudella tai seitsemällä askeleella. Jo alusta asti H tuntui toooodella tahmealta, oli pohkeen takana eikä hypännyt innokkaasti. Laukka sammui joka kerta ennen estettä, mutta kertaakaan ei tullut kieltoja. Linja osoittautui meille todelliseksi haasteeksi, ja saimme tulla sen monen monta kertaa. Uudelleen ja uudelleen, kunnes pikkuhiljaa tajusin mitä pitää tehdä.

Tulimme myös pienimuotoista rataa, korkeimmillaan Helmin kanssa taidettiin hypätä 70cm, sillä hyppytauko oli venynyt niin pitkäksi. Ihan viimeisen kerran linjakin onnistui just nappiin seitsemällä askeleella, joka osoittautui tahmeana päivänä luonnollisesti kuutta askelta paremmaksi vaihtoehdoksi. Yhdessä vaiheessa parille esteelle Helmi oikein imi, ja odotin iloisen fiiliksen jäävän sen jälkeen päälle. Laukka kuitenkin sammui taas. H suoritti tehtävät oikein, mutta into puuttui. Eipä silti - kaatosateessa hyppääminen ei kuulu minunkaan suosikkeihini. Kehuin ponia paljon hyppyjen jälkeen ja lopetimme aika hyviin hyppyihin. Kyllä tämä tästä kun esteistä saadaan taas se pitkään puhuttu rutiini... :)